sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Onnea J-pennut ja Hiucan Kiltti!


Kuusi vuotta sitten satoi lunta. Kuusi vuotta sitten myöskin syntyi neljä pentua: kaksi kirjavaa ja kaksi mustaa. Lumentulon takia meinasi pikkuisten elämä katketa alkuunsa. Maidontulo oli niukkaa, eikä eläinlääkäriin tai apteekkiin päässyt huonolla kelillä (asuimme silloin maaseudulla). Tänään saan kuitenkin onneksi onnitella Hiucan Ihanaa, Innokasta ja Ilmeikästä. Yksi on joukosta valitettavasti poissa, mutta näille kolmelle toivotaan pitkää ikää ja hyviä tulevia vuosia. Lumipallo-emä makoilee tuossa takana selällään sohvalla varsin tyytyväisen näköisenä, kaksitoistavuotiasta ei vielä ikä pahemmin paina.


 
Hiucan Kiltti (Kasper) läpäisi maanantaina PIKA-kokeen hyvällä ja varmalla työskentelyllä. Onnea Päivi ja Kasper! Kasvattaja ei sen sijaan kunnostautunut tällä saralla - yritimme koetta myös Harmin (Hiucan Joviaali) kanssa. Laukauksen jälkeen Harmi unohti mitä oltiin tekemässä ja putki olisi jäänyt löytämättä ilman apua. Putkeen Harmi toki sujahti varmuudella ja haki sorkan pois. Hylsy siis tällä kertaa, joten Harmille lisää treeniä ennen seuraavaa yritystä!


(kuva Rukka Pets -Facebook-sivuilta)

Omat koirat käväisivät Rukka Pets -tuotteiden mainoskuvauksissa. Olipa muuten haas-teel-lis-ta saada koirat pysymään studiossa paikoillaan. Tai siis kaikki paitsi Helmi, joka istui pää kallellaan kärsivällisesti kuvaajan toivomusten mukaisesti. Malliaineista! 
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti