keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Hiucan kaunis on myös ketterä eli Ruska agilityepiksissä

Olemme kuluneen kevään ja kesän aikana osallistuneet Ruskan kanssa kolme kertaa epävirallisiin agilitykisoihin eli epiksiin. Kaksi kertaa olemme olleet mölliluokassa (luokka niille, jotka eivät ole vielä startanneet virallisissa kisoissa) ja yhden kerran olemme  osallistuneet jo virallisissa kisoissa olleille tarkoitettuun luokkaan. Joka kerta Ruska on ollut palkintopallilla. Ekasta möllikisasta omalla "kotikentällä" Lintuvaarassa Ruska vei luokkavoiton ja toisessa kisassa Saukkolassa Ruska sijoittui kolmanneksi. Eilisissä epiksissä Lohjan Muijalassa Ruska järjesti kuitenkin jymy-yllätyksen sijoittumalla kisaavien luokassa 13 koirakon joukosta toiseksi!! Hiucan kaunis on ehdottomasti myös hiucan ketterä. 
Seuraavat episket on parin viikon kuluttua ja loppukesästä yritämmekin sitten jo uskaltautua virallisiin kisoihin. :)